Maailmanhistoria on täynnä hienoja tarinoita siitä, miten epäonnistuminen jossain asiassa johti uuteen innovaatioon jossain toisessa asiassa: esimerkiksi antibioottien keksiminen vahingon kautta. Samaa tapahtuu pienissä määrin koko ajan meidän jokaisen arkielämässä. Usein vain emme näe näitä epäonnistumisen tilanteita positiivisena mahdollisuutena oppia jotain uutta, vaan keskitymme alkuperäisen yrityksemme epäonnistumiseen.
Pessimisti ei pety -uskomus
Pessimisti ei pety on kulunut fraasi, joka sisältää ajatuksen: Älä yritä, niin et pety. Tai jos yrität, niin valmistaudu epäonnistumaan ja saatat päästä sen jälkeen sanomaan ”Mä tiesin, että tämä ei tulisi onnistumaan.” Entä sitten? Mitä jää käteen pessimistille? Nautinto omasta erinomaisuudesta epäonnistumisen kokemuksen hetkellä? Vai tieto siitä, ettei tuota olisi kannattanut koskaan edes yrittää. ”Kyllähän sen tiesi, ettei siitä mitään tulisi!”
Moka on lahja -uskomus
”Moka on lahja”, on taas tuttu fraasi improvisaatioteatterin harrastajille. Sillä tarkoitetaan odottamattoman tapahtuman tai teon esiin tuomaa uutta suuntaa. Kun toimitaan odotuksien vastaisesti ja poiketaan normista saatetaan joutua tilanteeseen, joka avaa aivan uusia näkökulmia totuttuihin ja ennakoitaviin tilanteisiin. Tämä poikkeus ei aina todellakaan tapahdu tarkoituksellisesti ja silloin herkästi toteamme, että on tapahtunut virhe, moka. Koemme tilanteessa epämukavuutta ja häpeää kun odotettu toteuma onkin jotain väärää ja pyrkimyksiemme vastaista.
Miten toimii taitava improvisoija? Hän ei suinkaan yritä korjata tehtyä virhettä, vaan ottaa sen syleillen vastaan lahjana ja antaa sen johdattaa hänet/tarinan/prosessin uuteen suuntaan ja uusille ennakoimattomille alueille. Konteksti on teatterilavalla usein toki eri kuin työyhteisön kiihkeäsykkeinen ja suorituspaineinen maailma, jossa rakenteet rajoittavat, tarpeet ohjaavat ja työntekijävastuu velvoittaa suorittamaan omaa tehtäväänsä ennalta määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti ja poikkeaminen valaistulta polulta on riskialtista ja pelottavaa. Epäonnistumisen pelko saattaa vallata huomaamatta alaa ja häpeän välttely muovata yhteisön toimintoja epäedulliseen suuntaan.
Enemmän mahdollisuuksia ja oppimista – vähemmän häpeää!
Voisimmeko siis yrittää toimia enemmän niin kuin se uuden ja yllättävän tilanteen kohtaama näyttämötaiteilija, joka käyttää hyväkseen saamansa mahdollisuuden luoda uutta ja toimia vähemmän niin kuin se häpeää ja syyllisyyttä kokeva suorittaja, jonka epäonnistumisen kokemus jyrää mahdollisuuden aitoon oppimisen ja innovointiin?
Kyky nähdä positiivinen tulema suurimpienkin mokien keskeltä on taito, joka mahdollistaa nopean oppimisen, oman ja työyhteisön yhteisen resilienssin kehittämisen, sekä saa takuulla paremman lopputuleman kuin pessimisti, joka ei välttämättä pety, mutta ehdottomasti ei myöskään virheistä opi.
