Tavoitteellisuus työkaluna

Ammatticoachin ja valmentavan johtamisotteen soveltajana erilaiset ajattelua-, tavoitteellisuutta ja keskustelua ohjaavat työkalut ovat tärkeä osa yksilöllistä oppimisprosessia. Työkalut tuovat ryhtiä ja varmistavat työkalun käyttäjän luottamusta siihen, että hyvät mallit ja kysymykset toimivat.  

Coachingin työkaluissa on yksi yhteinen tekijä, joka on tavalla tai toisella aina mukana coaching-keskustelussa. Se on tavoitteellisuus. Jos tavoitteellisuutta ei ole, kyse ei ole enää coachingista.  

Aloitetaan siis siitä, miksi tavoitteellisuus on niin tärkeä osa coachingia? 

Tavoitteellisuuden voima 

Koska kertaus on oppimisessa tärkeää, toistetaan vielä: Coaching-keskustelu on aina tavoitteellista. Piste. Kun valmentava johtaja tai ammatticoach pitää tavoitteellisuutta näkyvissä, sen kautta korostuu ainakin seuraavat näkökulmat: 

1. Suunta ja fokus: Tavoitteen asettaminen tarjoaa selkeän suunnan ja fokuksen. Kun henkilö tietää, mitä kohti hän pyrkii, hänellä on paremmat mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa toimiaan. 
2. Motivaatio: Tavoitteen määrittely voi lisätä motivaatiota. Ihmiset ovat usein motivoituneempia, kun heillä on selkeä päämäärä tai tavoite, jota kohti pyrkiä. 
3. Arviointi ja todellisuus: Tavoitteen asettaminen antaa mahdollisuuden arvioida nykytilannetta suhteessa tavoitteeseen. Todellisuuden ymmärtäminen auttaa tunnistamaan nykyiset vahvuudet ja heikkoudet sekä tarvittavat resurssit. 
4. Sitoutuminen: Kun yksilö on itse mukana tavoitteen asettamisessa, hän on todennäköisesti sitoutuneempi sen saavuttamiseen. Sitoutuminen varmistaa, että liike kohti tavoitetta toteutuu eli motivaation jälkeinen volitio astuu peliin. Sitkeys ja kärsivällisyys saavuttaa tavoitteita on olennainen osa toimivaa coaching-keskustelua. 

Miten tavoitteellisuus näkyy varsinaisessa coaching-keskustelussa?  

Miten eri tavoin työkaluissa tavoitteellisuutta voidaan tarkastella osana keskusteluprosessia. Seuraavassa on muutamia näkökulmia, joiden kautta tavoitteellisuuden funktiota on mahdollista lähteä syventämään. 

Mikä on oikea kohta nostaa tavoitteellisuutta esiin? Kysymys, johon yksiselitteistä vastausta ei ole. Sen sijaan muutamia näkökulmia tavoitteellisuuden soveltamiseen on löydettävissä. Tarkastelen niitä tietoisesti työkalu-keskeisesti  

GROW-malli lähtee liikkeelle tavoitteesta  

GROW-malli on yksi yksilöcoachingin tunnetuimmista työkaluista. GROW on akronyymi sanoista Goal (tavoite), Reality (todellisuus), Options (vaihtoehdot) ja Wrap-up (yhteenveto). Varsinaista mallin kehittäjää ei ole nimetty, mutta ensimmäisen kerran se on mainittu John Whitmoren kirjassa Coaching for Performance (1992).  

GROW-mallissa tavoitteen asettaminen on lähtökohta, joka luo pohjan koko coaching-keskustelulle. GROW-mallia koulutetaan yhä edelleen yhtenä ensimmäisistä coach-työkaluista. Yli kolmekymmentä vuotta sitten syntynyt GROW-malli sai vaikutteita aikanaan Tim Gallwayn ajattelusta (The Inner Game of Tennis, 1974). Gallway lähti kirjassaan liikkeelle siitä, että esimerkiksi ykkössyöttöä tenniksessä treenaavaan on hyvä ensin asettaa tavoite: Haluan, että X kappaletta ykkössyöttöä osuu syöttöruutuun. Sen jälkeen todetaan nykytilanne. Loppu onkin sitten keinojen etsimistä tavoitteen saavuttamiseksi.  

Oli kyse sitten ykkössyöttöjen onnistumisesta, uuden ennätyksen maratonin juoksemisessa tai tietyn liikevaihdon saavuttamisesta, GROW-mallin taustaoletus on se, että a) tavoite on ennalta tiedossa ja b) se liittyy suorittamiseen. Kuten Whitmoren kirjan nimi osoittaa, kyse on suorittamiseen liittyvistä tavoitteista (Coaching for Performance). Jos tausta-oletukset toteutuvat, tavoitteen paikka coaching-keskustelussa voi perustellusti edelleen olla heti keskustelun alussa.  

Mikäli tausta-oletukset eivät toteudu, GROW:n ohjuri tavoitteellisuudelle ei enää toimi. Tilanne voi myös olla se, että henkilö ei ole motivoitunut tavoitteista, vaan hänellä on vain ongelma käsissä, jolloin tavoite ei ole ensisijainen pohdittava asia. Silloin lähdetään liikkeelle todellisuuden ymmärtämisestä ja siitä, mikä on ratkaistava ongelma. Sen jälkeen ollaan vasta valmiita pohtimaan: Mikä olisi ongelmalle mahdollinen tavoite, joka olisi saavutettava, innostava ja riittävän realistinen. 

PILARI-malli ponnistaa nykytilasta 

Kun reilu 15 vuotta sitten kirjoitimme kirjaa Valmentava johtajuus (Ristikangas, Marjo-Riitta ja Ristikangas, Vesa), kehitimme Pilari-malliksi nimetyn coaching-keskustelumallin. Yksi keskeisimmistä eroista GROW-malliin on siinä, missä kohtaa tavoitteellisuus aktivoituu. Päädyimme omien käytännön kokemustemme nojalla siihen, että tavoitteellisuus linkittyy keskustelun fokuksen määrittelyyn (kuva 1, vaihe 1.), mutta vasta sen jälkeen, kun coachattava on saanut selkeytettyä oman sen hetkisen tilanteensa. Suurin osa ihmisistä saapuu tapaamisiin jostain ja heillä on mielessään juuri sen hetkiset asiat ja tunnelmat. 

Kun ihminen saa ensin riittävästi pohdittua omaa nykytilaansa, hän on valmiimpi ja sitoutuneempi työskentelemään omien tavoitteidensa kanssa. Ensimmäisen vaiheen muodostavatkin siten Pilari-mallin kivijalat, nykytila ja tavoite, jotka paaluttavat keskustelua heti alkumetreistä lähtien.  

Kuva 1: Pilari-malli (Ristikangas, Marjo-Riitta ja Ristikangas, Vesa, 2010, 1. painos) 

Kun Pilari-mallia on lähdetty soveltamaan ja käyttämään esihenkilöiden ja coach-koulutettavien kanssa, kuulee seuraavia oivalluksia: 

• Nykyhetken kysymykset olivat tärkeitä, koska se antoi aikaa pohtia, mitä mielessäni tällä hetkellä oikein liikkuu?  
• Huomasin, että kun pohdin nykytilaa, aihe vaihtui ja lähdinkin ihan eri suuntaan. 
• Tavoitteeseen liittyvät kysymykset tuntuivat aluksi oudoilta, koska ne pakottivat uudelleen ja uudelleen miettimään omaa tavoitettani. Jossain kohtaa huomasin, että kun tavoitetta eri näkökulmista joutui puhumaan ääneen, se tarkentui ja sai myös uusia ulottuvuuksia.  

Tiivistettynä voisi todeta, että jos tavoite ei ole itselle kirkas entuudestaan ja on vähänkin monisyisempi (eli ei pelkkä suoritustavoite), tavoitteen määrittelyyn ei pitäisi kiirehtiä. On tärkeää siis antaa aikaa tavoitteen pohdinnalle, josta käsin tavoite alkaa asteittain kirkastua itselle oikeasti merkitykselliseksi. 

Systeeminen coaching tutkii tavoitteellisuutta  

Jos GROW- ja Pilari-mallit perustuvat työkaluina ennakkoon määritettyihin steppeihin ja niistä nouseviin kysymyksiin, systeemisen coachingin lähtökohta on toinen. Ennakkoon mietittyjen askeleiden sijaan fokus on koko keskusteluprosessissa sekä siinä, mitä tapahtuu juuri keskustelussa tässä ja nyt.  

Systeemisestä viitekehyksestä tarkasteltuna tavoitteellisuus on dynaaminen kokonaisuus, jossa tavoite elää sen mukaan, kun ymmärrys lisääntyy. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tavoite usein elää keskustelun kuluessa. Kun ajattelu laajenee, lineaarinen tavoiteajattelu muuttuu sykliseksi. Esimerkiksi keskustelun alkuosassa määritelty tavoite voi mennä kokonaan uusiksi. Systeemisessä ajattelussa tavoitteen määrittelyllä ei voi suoraan määrittää oikeaa ajankohtaa, vaan se elää hetkessä. 

Toinen systeemisyyden vaikutus tavoiteajatteluun syventää edellä kuvattua läsnäolon ja tässä ja nyt -hetken merkitystä. Ennakkoon määritettyjen tavoitteiden hankaluus on siinä, että ne saavat aikaan eräänlaisen tavoitekiiman, jossa ympärillä tapahtuvien asioiden vaikutus voi jäädä pimentoon. Systeemiseen coachingiin liittyy sen vuoksi vahva tutkiva ote. Se, mitä tapahtuu hetkessä coachin ja coachattavan välillä, on tärkeä pysähtyä tutkimaan tarkemmin. Erityisen tärkeää on se, jos coachattavalla aktivoituu tunnetaso. Koska tunteet ovat tärkeä viestinviejä, systeemisen coachingin menetelmillä coach ohjaa siihen, mihin suuntaan hetkessä oleva tunne alkaa ohjata coachattavan tekemistä. Tavoite siis aktivoituu ko. hetkissä uusiin suuntiin. 

Työkaluja tilanteen ja tarpeen mukaan  

Tavoitteellisuutta tarvitaan ja tavoitteiden toimeenpano onkin yksi merkittävä syy, miksi coaching ja valmentava ote on vallannut tilaa muilta ohjaus- ja johtamismuodoilta. Kun kokemusta kertyy, työkalujen funktio myös muuttuu. Työkalut eivät olekaan enää tekemisen lähtökohta, vaan työkaluja käytetään tilanteen ja tarpeen mukaan. Fokus siirtyy työkaluista siihen, mitä tapahtuu coachin ja coachattavan välillä. Joko–tai -ajattelun sijaan tilalle tulee sekä–että -ajattelu, jossa tavoitteellisuus on tärkeä, dynaamista yhteistä keskustelua ohjaava voima, joka elää tilanteen ja tarpeen mukaisesti.

– Vesa Ristikangas, MCC, Systeemisten coachien kouluttaja , BoMentis – Coaching House 

Tilaa oma pilari-korttipakkasi täältä.