Unelma elää: ”Muutosjohtamisen aika on ohi!” | BoMentis Coaching House

Unelma elää: ”Muutosjohtamisen aika on ohi!”

Blogit

Muutoksen johtaminen on muotisana, joka on ollut pitkään yleiskäytössä. Muutoksesta järjestetään jatkuvasti erillisiä koulutuksia, joissa julistetaan erilaisten muutosmallien voimaa. Miksi muutosjohtamisesta puhutaan niin suureen ääneen? Mikä saa meidät uskomaan, että olisi olemassa jotain erityistä muutosymmärrystä, joka auttaisi toimimaan muutosten keskellä paremmin? Mehän elämme tilianteessa, jossa olemme yhteiskuntana ja globaalina systeeminä koetusti keskellä jatkuvaa muutosta – ihan koko ajan.

Olisiko lopultakin aika siis lopettaa puheet muutosjohtamisesta?

Onko meillä enää missään olemassa vanhan perinteisen mallin mukaisia muutoksia? Muutos, joka alkaa hyvin suunnitelluilla ja roolitetuilla kehittämistoimilla, sitten toteutetaan varsinainen muutos sovitun mukaisesti ja lopulta muutosprosessi on maalissa ja tilanne vakioituu. Kuulostaa hyvältä, mutta ei valitettavasti ole enää tätä päivää.

Tilalle puhetta uudistamisesta, oppimisesta ja ketterästä kehittämisestä sekä uusiutumisesta!

Eräässä esimiesvalmennuksessa kävimme erinomaista keskustelua ryhmän kanssa muutoksen dynamiikasta ja muutosjohtamisen lainalaisuuksista. Eräs valveutunut ryhmäläinen totesi kesken prosessia oivallisesti:

Tämä muutosjohtaminenhan on ihan samaa kuin se, mitä olemme nyt puoli vuotta treenanneet, eli olemme opetelleet valmentavaa johtamista. Kun osallistamme, arvostamme ja keskitymme tavoitteelliseen yhteistyöhön, niin kehitämme tiimiämme ja johdettaviamme koko ajan. Eikö se, jos jokin ole muutosjohtamista parhaimmillaan?

Kun jatkuva muutos on normi ja osa arkea, löydetään uusia sanoja kuvata tuota jatkuvaa kehittämistä esimerkiksi ketteränä toimintana. Asiakkaan tyytyväisyyden varmistamisessa tarvitaan palveluasennetta ja uusiutumishalukkuutta. Haluammehan olla ajan hermoilla itse tekemässä ja vaikuttamassa. Uhriutumiseen ei ole varaa.

Valmentava ote on tavallista johtamista, jossa keskitytään yhteiseen tekemiseen

Valmentaminen opitaan harjoittelulla aivan kuten mikä tahansa taito. Mikään ei ole helppoa, jos ei opi ajatusta jatkuvasta uuden oppimisesta ja kehittymisen ihanuudesta. Oppiminen ei ole aina helppoa tunnetasolla, joten siksi tarvitsemme siihen toisten tukea ja uskoa paremmasta huomisesta.

Aluksi kun aloitettiin, ajattelin, että tämä tulee olemaan ihan hirveätä. Ajattelin, että en pysty coachaamaan enkä antamaan oikeasti suoraa palautetta. Mietin, että en kyllä jaksa… Sitten kun oltiin harjoiteltu, huomasin, että ei tämä ollutkaan niin kamalaa. Harjoittelun jälkeen jopa oma palautteenantoni oli helppoa.

Valmentava ote on tavallista johtamista, jossa keskitytään yhteiseen tekemiseen. Mitä enemmän JOKAINEN tiimiläinen, esimies ja johtaja oppivat arvostamaan kollegojaan, ottamaan heidät mukaan yhteiseen ajatteluun ja suuntaamaan huomion yhteisen tavoitteen mukaisesti, unelma todentuu.

Kun vastuu yhteisestä tekemisestä on oikeasti jaettu, jokainen tiimiläinen on valmentava vaikuttaja, kehittymisen agentti ja mahdollistaja. Ei suorittaja ja omien töiden toteuttaja – vaan yhteisen hyvän vaalija!

Unelma elää. Tehdään valmentava johtajuuskulttuuri todeksi!

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste