Muutoksen johtaminen on muotisana, joka on ollut pitkään yleiskäytössä. Siksi järjestetään jatkuvasti erillisiä koulutuksia muutoksesta, jossa julistetaan erilaisten muutosmallien voimaa. Miksi muutosjohtamisesta puhutaan niin suureen ääneen?
Itseohjautuvuus on yksi tämän päivän muotitermi. Siihen liittyvää reflektointikykyä ja itsensä johtamista odotetaan erityisesti johtajilta, mutta enenemässä määrin myös asiantuntijoilta ja muilta osaajilta. Meitä opetetaan pienestä pitäen, jos jonkinlaisen arvioinnin avulla, arvioimaan toimintaamme.
Epäaikuismainen käytös vaientaa yksilöiden ja tiimien toiminnan. Potentiaalia ei saada valjastettua yhteiseen käyttöön. Syntyy tyytymättömyyttä ja kyräilyä. Into yhdessä tekemisestä hiipuu, kun yksilöt sopeutuvat pesiytyvään vastuuttomuuteen. Aikuisuudesta ei ole tietoakaan. Missä ovat kasvattajat ja kasvua haluavat?
Olipa kerran yritysjohtaja, joka halusi alaisilleen parasta mahdollista tukea mitä johtamisella voidaan antaa. Niinpä hän päätti rekrytoida TAITAVAN JOHTAJAN! Mietittyään miltä taitava johtaja näyttää, hän päätyi seuraavanlaiseen ilmoitukseen…
Kun muutoksen myrskyt jylläävät, tarvitsemme transformatiivisia johtajia, jotka luotsaavat muita aallokossa ja saavat heidät mukaansa. Siihen eivät riitä säkenöivä karisma, loistavat esiintymistaidot, veitsenterävä äly tai edes pitkälle hiotut vuorovaikutustaidot.
Pyhänlehmäntaudin kasvualusta on johtoryhmässä, jonka suurin vahvuus on se, että ryhmä on oppinut elämään ongelmiensa kanssa. Se on eräänlainen alastomista keisareista muodostuva ryhmä, joka on oppinut olemaan puhumatta nolosta vaatteettomuudesta.
“Tiesitkö, että vähintään 70% muutoshankkeista epäonnistuu?”, kuuluu lähes jokaisen konsultin ja valmentajan huulilta varoituksena, kun keskustellaan suurten ajattelu –ja toimintatapojen uudistamisesta. Todellisten lukujen ollessa tutkitusti vieläkin korkeampia, moni saattaa alkaa pohtia...
Yleensä johtajalle maksetaan siitä, että hän visioi, toteuttaa strategiaa ja saa aikaan taloudellisia tuloksia, ebittejä. Käytännössä johtaminen on kuitenkin hyvin paradoksaalista toimintaa: vaaditaan innovatiivisuutta ja tehokkuutta, selkärankaisuutta ja innostavuutta, paneutumista ja sosiaalisuutta.
Viimeisenä valmennuspäivänä, sen loppumetreillä, havahduin jälleen kerran siihen, miten paljon hienolla puheella voidaan peittää todellisia motiiveja ja ohjureita. Huolimatta siitä, että prosessin aikana oli käytetty paljon aikaa ja psyykkistä energiaa asiantuntijana ja esimiehenä toimimisen erojen oivalluttamiseen ja omien innostuksen lähteiden kartoittamiseen, muutaman osallistujan kohdalla toivottua muutosta ei ollut tapahtunut. Jäin kovasti miettimään, miksi jotkut heräävät ja lähtevät aktiivisesti tekemään tarvittavia muutoksia (onneksi tässäkin tapauksessa yli 85% ), ja miksi jotkut eivät ja jäävät junnaamaan paikoilleen.
Johtaminen on monimutkainen juttu. Usein esimiesvalmennuksissa tapaan ihmisiä, jotka kysyvät, että mitä on johtaminen ja mitä esimiestyö. Siihen on hankala vastata, koska miten sen nyt sitten sanoisi.
