Pauliina Hallama | BoMentis Coaching House

Pauliina Hallama

Executive Coach

Missioni on innostaa yksilöitä, tiimejä ja organisaatioita kasvuun ja kehittymiseen. Ajattelemalla ja toimimalla samalla tavalla kuin ennen saavutamme ainoastaan samoja tuloksia kuin ennen. Oppimalla uusia lähestymistapoja – ja kohtaamisen tapoja – luomme pohjaa valoisammalle tulevaisuudelle, mihin herättely on minulle kunniatehtävä.

Suurimmat saavutukset eivät synny tyhjiössä. Kaiken menestyksen taustalla on laadukas vuorovaikutus. Opiskelemalla valmentavaa, arvostavaa ja vaikuttavaa vuorovaikutusta luodaan ympäristö, jossa jokaisella on mahdollisuus loistaa ja toteuttaa itseään. Valmentava vuorovaikutus on osa ihmisluontoa, mutta sen käyttöön valjastaminen vaatii monesti tietoista harjoittelua. Kohtaamalla toisemme rohkeammin ja viisaammin luomme pohjaa entistä paremmalle tulevaisuudelle.

Pauliina on kartuttanut valmentajakokemustaan jo lähes 20 vuoden ajan ja valmentanut ja kouluttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa aina teollisuuden työntekijöistä organisaatioiden ylimpään johtoon. Nykyisin hänen erikoisalaansa on tukea organisaatioiden esi- ja avainhenkilöiden sekä henkilöstön valmentavaa johtajuutta ja tukea erilaisia tiimejä tiimicoachingin menetelmin.

Pauliina on erikoistunut osallistavien ja vaikuttavien vuorovaikutussuhteiden rakentamiseen, joiden hän uskoo vahvasti olevan avain parempaan tulevaisuuteen. Löytääksemme parempia vastauksia meidän on opittava kysymään parempia kysymyksiä. Pauliinan juuret ovat sosiaalipsykologiassa, ja erilaisten ihmisten toimintaan ja vuorovaikutukseen liittyvien ilmiöiden analysoiminen ja mallintaminen on hänelle suurta herkkua. Hän suorastaan nauttii työskentelystä erilaisten yksilöiden ja tiimien kanssa ja kokee kunniatehtäväkseen saada tukea ja haastaa heidän kehittymistään kohti tavoitteitaan.

Valmentajana ja coachina Pauliina on varustettu vahvalla läsnäolon taidolla, kristallinkirkkaalla ajattelulla ja superkyvyllä tavoittaa nopeasti olennainen. Hän on monipuolinen valmentaja, joka liikkuu tilanteen mukaan kaikkialla lempeän viisauden ja innostavan draivin välimaastossa – kysyen herätteleviä kysymyksiä kautta linjan. Kokemuspohjansa ansiosta hän on kuin kala vedessä myös kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä. Pauliinan työkieliä ovat suomi ja englanti.

Koulutukseltaan Pauliina on valtiotieteiden maisteri (VTM, sosiaalipsykologia), sertifioitu coach (mm. Systemic Business Coach®), sertifioitu tiimicoach (Systemic Team Coach®) ja kouluttamisen ammattilainen. Lisäksi Pauliina on opiskellut johtamista, työpsykologiaa, kasvatustiedettä ja työturvallisuutta sekä sertifioitunut käyttämään mm. Coaching Leadership Pulse® johtamisen ja tiimien arviointityökalua. Pauliina on Suomen Coaching-yhdistyksen jäsen.

Valmentajana Pauliina

  • saa erilaiset yksilöt ja ryhmät innostumaan käsillä olevasta aiheesta
  • luo valmennettavilleen turvallisen ympäristön oppimiselle
  • haastaa valmennettavia ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla
  • suunnittelee ja toteuttaa vaikuttavia valmennuskokonaisuuksia

Pauliinalla on hyvä ja selkeä ote valmentamiseen ja kouluttamiseen sekä aivan mahtava kyky muistaa ja soveltaa erilaisia teorioita käytäntöön ja kysymysten vastauksiin. Kiitos Pauliina erinomaisista valmennuspäivistä sekä ihmisläheisestä tavasta vetää valmennuksia ja saada ihmiset kuuntelemaan ja avoimesti keskustelemaan! Valmennuspäivilläsi on aina ollut psykologisesti turvallista. Sinun valmennuspäivät ovat saaneet minut innostumaan omasta työstäni vieläkin enemmän!”

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste