Irti epävarmuuden kahleista | BoMentis Coaching House

Irti epävarmuuden kahleista

Blogit

Martti on kokenut johtaja ja esimies. Hän on arvostettu ammattilainen omassa organisaatiossaan. Asiakkailtaan hän saa jatkuvasti erinomaista palautetta ja tiiminkin kanssa yhteistyö toimii.

Martilla on lisäksi kotijoukoissaan vaimon lisäksi neljä lasta, joista osa jo täysi-ikäisiä. Elämä näyttää ulospäin lähes täydelliseltä. Välillä vaimo tosin antaa kriittistä palautetta, mutta niitä ei ole tarvinnut koskaan ottaa todesta. Vaimo on ihmetellyt Martin epävarmuutta ja pelokkuutta useampaan otteeseen.

Epävarmuus on sana, joka ei kuulu työelämässä Martin sanavarastoon. Hän näkee itsensä varmana esiintyjänä, joka ottaa tilanteet aina varmasti haltuun. Ammatticoachinsa kanssa hän lähti purkamaan omaa käsitystään johtamistyöstä. Hän oli kuullut kollegaltaan, että ammatticoachista voisi vaikka olla hyötyä.

Entä, jos uskoisi palautteen?

Martille tuli Coachingissa toistuvasti mieleen vaimon antama palaute erilaisista epävarmuuden muodoista kotioloissa. Muutamien kysymysten kautta Martti tunnisti useita tilanteita, joissa hän näki itsensä varovaisena, varman päälle pelaajana, joka ei oikeasti uskaltanut ottaa riskejä.

Kun Martti joutui miettimään sitä, miten hän on perustellut oman toimintansa ko. tilanteissa, hän havahtui siihen, että vaimo oli saanut syyt niskoilleen. Marttihan toimii epävarmasti, koska vaimo tekee niin ja näin. Epävarmuuden ja pelon aiheuttaja on joku muu.

Seuraavaksi coach ohjasi Marttia tunnistamaan työarjestaan paikkoja, joissa vastaava ilmiö tapahtuu. Hetken miettimisen jälkeen tilanteita alkoi löytyä. Martti huomasi, että hänellä oli tapana hakeutua omiin oloihin, olla rauhassa aina kun oli mahdollista. Vapaamuotoiset illanistujaiset olivat hänelle raskaita, koska niissä piti suorittaa keskustelua toisten kanssa. Kaikkein vaikeimpia olivat hänelle uusiin ihmisiin tutustumiset. Martti tunnisti useita tapoja, joilla hän pyrki välttämään viimeiseen asti sitä, että ei tarvitsisi olla toisten kanssa tekemisissä. Marttia pelotti kohdata toisia.

Entä, jos ottaisi itse vastuun muutoksesta?

Epävarmuuden ja (ihmis)pelon tunnistaminen oli Martille kova juttu. Hänen käsityksenä omasta ainutlaatuisuudestaan ja hyvyydestään sai kovan kolauksen. Samalla hän tajusi, että epävarmuudet ja pelot olivat hallinneet häntä vuosikausia. Oli aika päästä vapaaksi – irti kahleista.

Coachin kanssa käydyt keskustelut päätyivät lopulta siihen, että Martti alkoi treenata mieltään ja toimintaansa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että hän lähti opettelemaan uudenlaista reagointitapaa, vastoin tunnetilaansa. Jos hän huomasi etsivänsä yksinäistä paikkaa, jonne piiloutua, hän päätti ylittää tunteen ja altistaa itsensä kohtaamiselle. Myös kotona vaimon kanssa hän teki päätöksen muuttaa tapaansa toimia. Vaimo ei enää saanut syyllisyyden viittaa päällensä, vaan Martti halusi ottaa itse vastuun omasta epävarmuudestaan. Hän alkoi sanoa tunteensa ääneen, jolloin tunteen voima lieveni ja hän pystyi tietoisesti ohjaamaan paremmin toimintaansa.

Martille tärkeintä prosessissa oli kohdata se tosiasia, että hänelläkin on tunteet ja että ne vaikuttavat häneen. Menestyvänä miehenä epävarmuus ja sen kohtaaminen ei olekaan tappio, vaan päinvastoin. Martti otti pitkään häntä hallinneesta ei-toivotusta käyttäytymismallista niskalenkin. Hän uskalsi olla tosi oma itsensä.

Martti teki myös toisen päätöksen: hän päätti lopettaa toisten turhan mielistelyn. Hän huomasi nimittäin coachinsa kanssa, että hänen varovaisuutensa myös näkyi siinä, miten hän jättää asioita usein sanomatta. Se, mitä tapahtuu Martin korvien välissä ei korreloinut sen suhteen, miten hän reagoi käytännössä. Hän huomasi usein palavereja vetäessään, että hän vain puhuu ja pyörittää samaa asiaa ainoastaan saadakseen aikaa varmistella, että kaikki ovat tyytyväisiä. Havahtuminen siihen, että kyseessä ei olekaan tyytyväisyyden tavoittelu, vaan oman epävarmuuden sietämisen vaikeus, herätti Martin.

Ensimmäisen askelmerkit epävarmuuden kahleiden irrottamiseksi alkoi.

Haluatko oppia coaching-taitoja?

Haluatko oppia coaching-taitoja? Haluatko opetella, kuinka haastaa johdettaviasi ajattelemaan omilla aivoilla? Haluatko oppia vuorovaikutustaitoja, jotta voisit olla vaikuttavampi työssäsi? Haluatko saada aikaan onnistumisia ja oivalluksia, kuten Martin coach? Tutustu alkavaan coach-koulutukseemme.

Tule mukaan oppimaan vaikuttamistaitoja Systemic Business Coach®-koulutukseen. Haluatko tehokkaaksi muutosjohtajaksi?

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste