Paljonko 1+1 on teidän tiimissänne? | BoMentis Coaching House

Paljonko 1+1 on teidän tiimissänne?

Blogit

Paljonko 1+1 on teidän tiimissänne?Juhlapuheissa  usein kehutaan: meillä 1+1 on enemmän kuin 2! Mutta kuinka taajaan tuo mahtaa olla totta, miltä näyttää arki? Moni tiimiläinen tunnistaa ainakin joitakin näistä epäkohdista:
1. Tiimiltä puuttuu yhteiset tavoitteet tai ainakin ne ovat epäselviä.
2. Tiimimme on todellisuudessa yksinäisten susien hajallaan jolkottava lauma.
3. Minulla ei ole vaikutusvaltaa tiimiin, minua ei kuunnella eikä huomioida.
4. Tiimin jäsenten osallistuminen on näennäistä, tiimissä on vapaamatkustajia.
5. Tiimin jäsenten kesken on hyvin heikosti vuorovaikutusta, ei kysytä, ei kuunnella eikä puhuta, varsinkaan oikeista asioista.
6. Arvostusta ei osoiteta minulle, eikä oikeastaan kenellekään.
7. Tiimin jäsenet sooloilevat tiimin ulkopuolella, yhteisiä päätöksiä ei pidetä.
8. Ei tehdä päätöksiä tai ainakin päätösten täytäntöönpano ontuu, ei saada aikaan sovittuja asioita.
Jos jäsen havaitsee omassa tiimissään edes yhden noista kohdista, hän ei enää anna tiimiin täyttä panostaan. Hän ei tuo laskutoimitukseen ”täyttä ykköstä” ja jollei joku paikkaa vajetta, yhteenlaskun tuloksena on aivan varmasti vähemmän kuin osien summa.
Millä TIIMILIIMALLA saadaan puutteellisista palasista kootuksi ehjä kokonaisuus – tiimi, joka on jopa osien summaa suurempi? Siihen tarvitaan määrätietoista synergian rakentamista. Synergia on osien yhteisvaikutuksen luomista ja jopa vahvistamista. Synergian luomisen edellytys on yhteisen motivaation ja keskinäisen onnistumisriippuvuuden syntyminen.  Synergiaa vahvistaa, kun huolehdimme rakenteista, jotka ohjaavat osallistumaan, vaikuttamaan ja toteuttamaan päätökset.
Miten tuota alussa olevaa kahdeksan kohdan listaa voisi käytännössä laittaa kuntoon? Yksinkertaisinta on kohta kohdalta kysyä tiimiltä miten asioiden pitäisi olla.  Esimerkiksi yhteisten tavoitteiden selkeyden osalta, miten asioiden pitäisi olla? Syntyy hyvää keskustelua, joka on selkeä askel kohti synergiaa.
Jos tavoitteet ovat jo yhteiset ja selvät, kannattaa tarkistaa vielä kerran.  Voit pyytää jokaiselta tiimiläiseltä minuutin extempore-esityksen tavoitteistanne.  Synergia vahvistuu, vaikka jokainen esittäisi tavoitteet sanasta sanaan samanlaisena. Synergiaa tukee vaikka esityksissä olisi erojakin. Kannattaa kokeilla…

P.S. Lopuksi ihan pieni mainos: Team Synergy Pulse™ on BoMentiksen työkalu tiimien yhteistyön tason mittaamiseen. Siitä on luontevaa jatkaa toimivien kehittämiskeinojen tuottamiseen valmentavalla otteella. Se on meidän ammattitaitoamme.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste