Kokoonnuimme koko BoMentiksen ydin-porukalla visioimaan tulevaisuuttamme ja yhteistyön kehittämistä kauniisiin Ellivuoren maisemiin elokuun alussa. Kaksipäiväisen tapaamisen aikana heräsi monenlaisia ajatuksia siitä, mitä me haluamme tulevaisuudessa olla.
Kukaan ei ole syntynyt tähän maailmaan valmiina. On myös helppo päätellä ettei kukaan koskaan ehdi saamaan itseänsä täydelliseksi verrattain lyhyen elämämme aikana. On usein myös sanottu, että elämä on ikuista oppimista. Oppiminen alkaa jo syntymästä, ja siitä kun pitää opetella ottamaan ensimmäiset hengenvedot...
Työ, työelämä ja työmarkkinat muuttuvat. Isolle osalle nuorista on tarjolla vain lyhytkestoisia ja usein määräaikaisia työsuhteita. Satunnainen työttömyys, osa-aikatyö ja ketjuttuva pätkätyö ovat todellisuutta. Samalla yhä useampi työelämässä oleva uupuu kaikkinaiseen suorittamiseen, kovenevaan kilpailuun ja lisääntyviin vaatimuksiin.
Johtoryhmän kehittyminen tähtijoukkueeksi on jatkuvaa yhdessä ajattelemisen kehittämistä. Siitä seuraa yhdessä näkemisen ja tekemisen kehittyminen. Johtoryhmän, joka suuntaa kohti tähtijoukkuetta, tunnistaa seuraavista tutkimustietoon ja arjen havaintoihin perustuvista toimintamalleista
Moni tämän lukijoista edustaa tervettä ja toimivaa johtoryhmää, jolla on kunnianhimoisena tavoitteena tehdä hyvästä paras. Se on upea tavoite. Johtoryhmästä tähtijoukkue on kirjauutuus, joka antaa varmasti eväitä jatkuvaan parantamiseen. Mutta mikä vaivaa johtoryhmiä, jotka eivät halua parantaa itseään? Ne luulevat toimivansa ”normaalisti”, kuvittelevat tekevänsä yhteistyötä ja uskovat tekevänsä parasta mahdollista tulosta.
Kehityskeskustelut räjäyttivät aikoinaan henkilöstön kehittämisen uudelle tasolle. Keskustelut avasivat väylän liikutella tavoitteita, kompetensseja, strategioita, bonuksia jne. keskustellen organisaatioissa ylös- ja alaspäin.
Positiivisuusintoleranssi on kansallisen kulttuurimme yleisilmiö, mutta karskeimmissa johtoryhmissä se on kehittynyt naminami-allergiaksi. Pienikin kehuminen ja myönteisyys aiheuttaa allergikolle ankaria näppylöitä. Lähtökohtana taudin kehittymiselle on sairaalloinen realismin tavoittelu.
Taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman on koonnut mielenkiintoisia havaintoja ihmisen käyttäytymisestä ja loogisen järkevästä päätöksenteosta.
Jos johtoryhmältä kysytään operatiiivinen vai strateginen, suurin osa johtoryhmistä haluaa olla enemmän strategisia. Siis katsoa kauas ja suunnitella kuinka sinne päästään. Se on ylevä tehtävä, se vaatii suurta viisautta eikä siihen ihan kuka tahansa pystykään.
Juhlapuheissa usein kehutaan: meillä 1+1 on enemmän kuin 2! Mutta kuinka taajaan tuo mahtaa olla totta, miltä näyttää arki? Moni tiimiläinen tunnistaa ainakin joitakin näistä epäkohdista:
Oletetaanpa että käsite ”johtoryhmä” tarkoittaa yhteistyösuhdetta. Kuulostaa pehmeältä. Mutta miten saadaan aikaan, että se suhde tuottaa hyvää yhteistyötä ja kovia tuloksia?
Toistuvat muutokset ovat siirtäneet yritykset uuteen aikaan. Toimintaympäristön epävarmuus ja jatkuvat organisaatioiden uudelleenjärjestelyt sumeuttavat yhteisiä tavoitteita ja hankaloittavat yksilöiden sitoutumista yhteiseen.
Kiinassa työelämä pyörii hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Asioiden tärkeysjärjestys on todella erilainen. Liike-elämä perustuu toimivien yhteistyösuhteiden rakentamiseen ja niiden vaalimiseen.
Jatkuvat, nopeat ja vaikeasti ennakoitavat muutokset haastavat työyhteisöt ja johtamisen. Epävarmuus maailmantaloudesta heijastuu myös suomalaisiin.
Pomon parhaat opettajat ja coachit ovat jatkuvasti läsnä arjen keskellä. Johdettavat odottavat saavansa tulla kohdatuksi. Palautettakin he haluavat antaa, jos vaan joku olisi siitä kiinnostunut. On aika pomojen tulla piilosta esiin!
”Coaching on innostava, haastava ja luova yhteistyösuhde, jonka tarkoituksena on inspiroida ihmisiä ottamaan täysipainoisesti käyttöönsä sekä heidän henkilökohtaiset että ammatilliset voimavaransa.”
