Onko teillä tuolien etäisyys 118 cm?
Blogit
Taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman on koonnut mielenkiintoisia havaintoja ihmisen käyttäytymisestä ja loogisen järkevästä päätöksenteosta. Tässä kaksi tärkeintä:
1. Aivot ovat kytkentöjä luova koneisto eli ne rakentavat assosiaatioita, jotka virittävät ajatteluamme.
Useiden tutkimusten mukaan rahan ajatteleminen johtaa itsenäisempään ja jopa itsekkäämpään työskentelyyn. Ajattelun virittäminen tapahtui esimerkiksi pöydälle jätetyn Monopoli-setelinipun tai tietokoneen ruudulla pyörivän dollari-aiheisen näytönsäästäjän avulla.
2. Aivomme ratkaisevat asioita enimmäkseen intuitiivisesti.
Se tarkoittaa harkitsematta, nopeasti ja jopa ”fiilispohjalta”. John Barghin tutkimuksessa päädyttiin murskaavaan arvioon: valinnoista ja päätöksistä 95 % syntyy intuitiivisesti ja vain 5 % todella objektiivisen analyysin jälkeen. Mutta aikaa säästyy ja on kai moni nopea päätös usein osunut oikeaankin?
Siispä johtoryhmän jäsenet pyrkivät työntämään yhteistyön tuoleja 1,18 metrin päähän toisistaan. Siksi ryhmän sisäinen yhteistyö on useimpien johtoryhmien suurin haaste. Ja suurin mahdollisuus.
siispä työyhteisön jäsenet pyrkivät työntämään yhteistyön tuoleja 1,18 metrin päähän toisistaan, jos tuoleja on käytössä. ☺ Tässä piilee loistava mahdollisuus! Kannattaa muistaa pysäyttää itsensä aina välillä ja pysähtyä yhdessä toisten kanssa. ☺
P.S. Lisää asiaa johtoryhmätason suurimmasta mahdollisuudesta kirjoissa:
Vesa Ristikangas & Tapani Rinne: Johtoryhmästä tähtijoukkue, Alma Talent 2014.
Vesa Ristikangas & Tapani Rinne: Stellar Management Teams, Routledge 2018.
Lisää asiaa valmentamisen suurimmasta mahdollisuudesta kirjoissa:
Ristikangas Marjo-Riitta & Ristikangas Vesa: Valmentava johtajuus, Alma Talent (7. painos) 2019.
Ristikangas Marjo-Riitta & Grünbaum Leni: Valmentava esimies – Onnistumisia palvelevat positiot, Alma Talent (3. painos) 2018.
”Vaikka meillä ei mitään klikkejä ole ollutkaan, niin jotain lukkoja on nyt aukaistu. Ja vaikka meillä on ollut avoin, keskusteleva ja jopa vaikeita asioita on pystytty nostaa pöydälle aikaisemminkin, niin nyt on avoimuutta vielä enemmän ja vielä helpommin pystytään puhumaan hankalia asioita. Eli aikamoinen eteenpäinmeno tiiminä. Ja se on minulle tärkeää!” Petri Luukkonen, Kaakkois-Suomen liiketoimintayksikön johtaja, Lindström Oy
Kaikki asiakastarinat