Näin onnistut esimiehenä
Blogit
Maailma on täynnä huonoja pomoja. Toki hyviäkin mahtuu joukkoon, mutta jos oma pomo on huono, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ikävä pomo tulee töistä mukaan kotiin ja uniin. Se stressaa ja saa haaveilemaan muista pomoista!
Esihenkilönä olemisesta ja siinä kehittymisestä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja koulutettu ihmisiä. Uskon että jokainen pomo, esihenkilö jollain tasolla tietää, millainen sitä pitäisi esihenkilöasemassa olla, mutta saattaa käyttäytyä täysin päinvastoin. Tällaisessa tavallisen tallaajan arjessa sitä kuulee usein sanottavan että ”sillä on noussut pissa päähän”. Mutta onko se kuitenkaan sitä? Ehkäpä esihenkilö onkin epävarma osaamisestaan ja se näyttäytyy ulospäin ylpeilevänä, vähättelevänä olemuksena. Hänellä saattaa olla kova stressi ja kiire, josta hän sitten syyttää muita, vaikka ei sitä tietoisesti ja tahallaan tekisikään. Ehkä hän luulee olevansa hyvä pomo.
Mistä niitä oikeita oppeja saisi, jotka menisivät myös sinun pomosi (tai sinun) kalloon? Oppaista, kirjoista ja koulutuksista on hyötyä, niissä ammattilaiset ohjaavat ajattelemaan ja oivaltamaan. Käytännöstä ja yrityksen oikeasta arjesta kuitenkin löytyy ne yksittäiset kipukohdat, jotka ehkä sinunkin tai pomosi tulisi korjata. Jo pienellä teolla ja korjausliikkeellä voi saada ihmeitä aikaan. Voi olla kyse jopa vain yksittäisestä tavasta ilmaista asioita.
Olisiko aika ottaa heitä hihasta kiinni ja kysyä palautetta?
Thomas Eriksonin kirja Kehnot pomot ympärilläni kiteyttää huonon pomon määritelmän hyvin. ”He sähläävät alaistensa työt, he ovat epäpäteviä tai naiiveja. Jotkut pomot ovat aivan liian pehmoja ja jotkut taas itse piruja. Jotkut eivät viitsi opetella alaistensa nimiä ja toiset taas välttelevät vastuuta. Osa on niin kehnoja, että organisaatio pärjäisi paremmin ilman heitä.” Tunnistitko pomosi?
Sillä ei ole mitään merkitystä, tekeekö yritys kovaa bisnestä esimerkiksi it-alalla, rahoituksen piirissä tai ihan vaan vaikka lähikorttelin pikkuraksalla tai kyläkaupassa. Esimies, sinun vastuullasi on alaistesi hyvinvointi ja viihtyminen työpaikalla!
Olen kerännyt jälleen kokoon kuulemiani kokemuksia ikävistä pomoista, jotka käytöksellään pahimmillaan saastuttavat työpaikan ilmapiirin, ja saavat hyvät ja tunnolliset työntekijät haaveilemaan jopa irtisanoutumisesta.
Muutamia lausahduksia tavallisten työntekijöiden ja duunareiden arjesta.
Kyllä niitä hyviäkin esihenkilöitä löytyy! Olen itse kohdannut heitä. Hyvä esimies on tarpeen vaatiessa jämäkkä ja sanoo missä kaapin paikka on, mutta myös kuuntelee ja ohjaa alaista paremmaksi versioiksi itsestään. Hän antaa eri näkemyksille ja mielipiteille tilaa ja hyväksyy myös oman keskeneräisyytensä.
Kukaan ei taida kuitenkaan syntyä täydelliseksi pomoksi. Yksikään meistä ei voi olla hyvä esihenkilö heti tuon aseman saatuaan. Se ei mene niin, että esihenkilöksi nimeämisen jälkeen osaat automaattisesti kuunnella, ohjata, määrätä tiukan paikan tullen ja ratkoa konflikteja lempeästi mutta tiukasti. Kun alat yrittäjäksi ja menestyt, se ei tarkoita että olet myös hyvä pomo. Siihen pitää kasvaa ja toisinaan kouluttautua myös. Pitää kuunnella, mitä alaiset yrittävät sanoa.
Pohdi, miten sinä näkisit itsesi jos olisit itsesi alainen? Luo ympärillesi sellainen ilmapiiri, jossa itse haluaisit olla töissä(alaisena).