Pystytkö irtaantumaan töistäsi koskaan 100%sti? Uskon että osa pystyy, mutta ei niin pitkiksi ajoiksi kuin ehkäpä toivoisi. Puhelin, sähköpostit, pikaviestit ja some pitävät meidät tavalla tai toisella kiinni töissä vapaa-ajalla ja jopa lomallakin.
Työ on suurimmalle osalle meistä pakollinen ja hyvin suuri osa elämää, jota on vain tehtävä, että pärjää. Työn ei siis pidä olla "pakkopullaa", vaan siitä saa ja pitää nauttia sekä iloita joka päivä! Mutta kenen vastuulla työstä innostuminen lepää?
Työelämässä puhutaan usein avoimuuden ja rehellisyyden tärkeydestä, mutta mitä tapahtuu, kun työntekijä joutuu kohtaamaan kysymyksen, johon hänellä ei ole vastausta? Saako teillä sanoa "en tiedä"?
Hyvään yhteistyöhön muiden kanssa ei riitä se, millaisia me itse olemme ja miten hyviä taitoja koemme itsellämme olevan. Kollega saattaa tehdä työtä, ratkaista ongelmia ja käsitellä asioita täysin eri tavalla kuin sinä. Ratkaisevaa yhteistyön kannalta onkin, oletko valmis katsomaan asioita toisinaan toisen silmin, oppimaan uutta ja kehittämään omia tapojasi työskennellä?
Oma käsitykseni ja kokemukseni hyvästä tiimityöstä on kokenut systeemisyyden hahmottamisen myötä jättimäisen harppauksen, sillä olenhan yksinyrittäjyys-taustani vuoksi tehnyt hyvin paljon ”yksin puurrettavaa” työtä ja jopa liiaksi tottunut katsomaan vain sitä, mitä edessäni on nyt, miettimättä sen enempää. Mutta kun systeemisyyden oikein ymmärtää, niin sitä alkaa löytämään ihan joka hetkestä, työstä ja projektista jne eli oma työarki alkaa helpottumaan.
Melkein jokaisessa työkuviossa, jonka haasteista kuulen avauduttavan, on sama ongelma läsnä: johdon sanotaan vaativan liikaa, joka toisinaan sitten stressaa, vie yöunia ja vie hyvää mieltä pois vapaa-ajallakin. Miten tästä oravanpyörästä pääsisi pois?
Työelämän käytännön arki on paljon monimutkaisempaa kuin mitä tietokirjoissa esitetään. On helppo lukea ohjeita siitä, kuinka tulisi toimia, miten käyttäytyä ja miten ottaa toiset huomioon, mutta haaste ilmenee toteuttamisvaiheessa.
Hyvää Onnin päivää! Onko onni sitä, että saisi elämässä kaiken mistä haaveilee, kuten paljon kivaa elämää, mammonaa tai kunniaa? Tai sitä, että muut ihmiset toimisi minun pillini mukaan? En usko, että näin on.
Mistä sinä unelmoit tänään? Unelmoi rohkeasti, vaikka näyttäisi miten todennäköiseltä, että et voi koskaan saavuttaa unelmaasi, tai et uskalla tehdä siitä totta. Unelmat rikastuttavat elämää.
Tiedätkö, mitä on valmentava ote ja valmentava johtajuus? Oletko kokenut sen konkreettisesti alaisena tai toteuttanut käytännön työssäsi esihenkilönä, asiantuntijana tai kollegana? Minä olen, ja toimiessaan valmentava ote myös tuntuu.
Koetko, että muiden ihmisten haasteet kasautuvat yksin sinun päällesi, etkä kerkeä ymmärtämään kaikkia, tai saamaan aikaan tarpeeksi tyydyttäviä ratkaisuja?
”Et sä mitään oikeasti osaa.” Näin se pieni pirulainen olkapäällä huutelee meille kaikille varmasti toisinaan. Osaamista, tietoa ja taitoa löytyy, mutta emme itse usko täysin siihen. Toisinaan myös sanan ”Kiitos” kuuleminen saa aikaan hämilleen menemisen. ”Ei tää nyt mitään ollut.” Tuttua?
Hyvä esimies on tarpeen vaatiessa jämäkkä ja sanoo missä kaapin paikka on, mutta myös kuuntelee ja ohjaa alaista paremmaksi versioiksi itsestään. Hän antaa eri näkemyksille ja mielipiteille tilaa ja hyväksyy myös oman keskeneräisyytensä.
Esihenkilön käyttäytyminen heijastuu alaisiin ja tiimin jäseniin. Vaikutuksen suuruus riippuu toki organisaation koosta. Sitä ei voi vain olettaa että asiat luistaa, vaan alaisista ja heidän välisestä kemiasta täytyy olla kiinnostunut ja läsnä jokapäiväisessä työssä! Parasta on, kun esimies tekee välillä töitä yhdessä alaistensa kanssa.
Tiimi on systeeminen kokonaisuus, jossa jokainen sen osa vaikuttaa toiseen. Vaikka kukin yrittäisi toimia yksin ja muista irrallaan, sillä on vaikutusta toisiin. Yksikin omien sääntöjen mukaan toimiva riittää tulehduttamaan tiimin ja sen myötä pahimmillaan koko kokonaisuuden.
Aloitellessani yhteistyötämme vuonna 2008 törmäsin heti kättelyssä valmentava johtajuus -käsitteeseen, jota en ollut kuullut koskaan ennen. Pikkuhiljaa opin, ettei valmentaminen ei olekaan pelkästään urheiluun liittyvä juttu vaan sitä voi tehdä monella tasolla; myös johtajana ja esimiehenä voi toimia valmentavasti.
Jos valmentava johtajuus kuuluu kaikille, niin sitähän voi soveltaa muuhunkin kuin johtamiseen. Tein taannoin omassa arjessani oivan havainnon asiasta. Lapseni kysyi eräänä päivänä apua läksytehtävään. Kuten yleensä, sen sijaan että olisin kertonut vastauksen suorilta käsin tai oman näkemykseni siitä – kysyin ”Mitä ajatuksia sinulle tulee mieleen kysymyksestä?”
Päätä jyhmii, ajatus seisoo, vireystaso on maassa. Kun ikkunasta katsoo ulos, näkymä ei houkuttele. Huolimatta siitä, että välillä lumi on kirkastanut ajattelua, nopeat säävaihtelut saavat mielen apeaksi. Tuntuuko tutulta? Kuinka helppoa onkaan jäädä ”toimistohiireksi” työpöydän ääreen ja uppoutua omiin tekemisiin. Tai näin oli kunnes päätimme repäistä koko perheen voimin ja ulkoilla kerrankin yhdessä.
Pomon parhaat opettajat ja coachit ovat jatkuvasti läsnä arjen keskellä. Johdettavat odottavat saavansa tulla kohdatuksi. Palautettakin he haluavat antaa, jos vaan joku olisi siitä kiinnostunut. On aika pomojen tulla piilosta esiin!
